Kulumia, valumia, viiltoja

16.4. – 4.5.2008

Galleria Katariina
Kalevankatu 16
00100 Helsinki

Tulossa videoklippi näyttelystä

Lehdistötiedote

Kulumia, valumia, viiltoja / Slitningar, rinningar, skärningar / Wears, Drips, Cuts

Kuvanveistäjä Riikka Mäkikoskelalle työskentelyprosessi ja siinä löytämisen riemu on oleellinen osa teoksen muotoutumista. Kulumat, valumat ja viillot kehittyvät hitaassa mietiskelyssä ja tekemisessä; lopullisen muotonsa teokset saavat näyttelyä rakentaessa, suhteessa tilaan.

Mäkikoskela yhdistää veistoksissaan kokemuksellisuutta ja käsitteellisyyttä sekä kolmiulotteisuutta ja kuvaa. Lähtökohdat ovat kulttuurisia, ihmisen muovaamasta maailmasta: kohtauksia elämästä, ihmisten jättämien jälkien ja tulevien jälkien näyttämöitä, aikatasojen, ajatusten ja tekojen kohtaamista nykyhetkessä.

Pohdinnat ihmissuhteista, aikuiseksi kasvamisesta, myötäelämisen pyrkimyksestä ja vaikeudesta, oman itsen näkemisestä ja unohtamisesta sekä tradition tulkinnasta rakentuvat puusta, kurasta, vuosien työn jäljistä joogamatoissa, lakritsinauhasta, höyhenistä, talvitakista, nuken housuista ja kengistä, liimasta ja ompeleista. Mikä on todellista ja mikä kuviteltua? Milloin maailma vastustaa tai elämä kantaa?

Kulumat, valumat ja viillot tarkastelevat oivaltavasti, hienovaraisesti ja toiveikkaasti kohdettaan: elämää.

Hannele Nyman
näyttelysihteeri / utställningssekreterare / Exhibition Coordinator

www.helsingintaiteilijaseura.fi